Suomen kaamoskausi aiheuttaa monille vaikeuksia nousta ylös sängystä aamuisin. Viisi kuukautta kestävä pimeys vaikuttaa monien ihmisten mielialaan, sekä aiheuttaa väsymystä.
Apua tilanteeseen voivat tuoda sarastusvalot eli herätysvalot. Niiden ideana on, että voit aamulla herätä vähitellen lisääntyvään valon määrään. Herätysvalo muistuttaa auringonnousua. Se auttaa saamaan silmät auki nopeammin, sekä lisää energiaa tulevaan päivään.
Herätysvaloissa ei ole kuitenkaan kirkasvalolampun väsymystä ehkäisevää ja parantavaa vaikutusta. Mutta univaikeuksista kärsivälle herätysvaloista voi olla hyötyä tai, jos ei jaksa oleilla kirkasvalolampun äärellä siihen vaadittavaa aikaa.
Yleislääkäri Toni Vänni kertoo, että: ”Sarastuslamppujen pikkuhiljaa kasvavasta valon määrästä saattavat jotkut ihmiset hyötyä, mutta itse kaamosmasennukseen se ei ole hoitomuotona paras, koska lux- eli valaistusvoimakkuudet ovat niissä pienemmät, eivätkä ne vaikuta käpyrauhaseen samalla tavalla kuin kirkasvalolamput ja virkistä. Mutta, jos on hyvin tokkurainen ja aamu-uninen, kannattaa sarastuslamppua kokeilla. Ei siitä missään tapauksessa haittaa ole, pikemminkin se voi auttaa hyvinkin paljon.”
Kolme parasta herätysvaloa
1. Philips Somneo Wake-Up Light- herätysvalo
Philips Somneo herättää hitaasti ja lempeästi, kirkastuvan valon avulla. Voit päättää itse sarastuksen ajan, sekä valon kirkkauden. Kun sarastusaika on päättynyt voit säätää kellon herättämään sinut esimerkiksi linnunlaululla.
Iltaisin voit käyttää kelloa rauhoittumiseen, koska valo matkii auringonlaskua ja muuttuu valkoisesta punaiseksi. Siinä samalla voit halutessasi kuunnella esimerkiksi aaltojen kohinaa. Saatavilla on myös rentoutumiseen tarkoitetut rentoutusharjoitukset. Niitä tehdään valon kirkkauden mukaan. Philips Somneo on kätevä esimerkiksi lapsiperheessä. Hinta on valmistajan sivulla 229,99 euroa.
Plussat:
+helppokäyttöinen
+kosketusnäyttö toimii hyvin
+sopiva koko
+toimii myös pehmeänä lukuvalona
+helppo säätää ja säädöt toimivat hyvin
Miinukset:
-korkea hinta
2. Beurer WL50 Wake-up Light- herätysvalo
Beurerin herätysvalo herättää sinut auringonnousua muistuttavalla valolla, joka vaihtaa vähitellen väriä. Siinä on tyylikkään näköinen retrodesign. Se on sopivankokoinen ja käy hyvin yöpöydälle. Sitä on helppo käyttää ja siinä oleva digitaalinen kello näkyy hyvin maatessasi sängyssä.
Voit käyttää sitä aamulla herätäksesi lempeästi uuteen päivään tai rauhoittuaksesi illalla nukkumaan. Valo aktivoituu hitaasti ja asteittain. Se on suunniteltu tukemaan taitavasti unirytmiäsi. Hinta on 68,95 euroa Gigantin sivuilla.
Plussat:
+monikäyttöinen
+voidaan käyttää bluetooth-kaiuttimena
+ toimii myös päivävalaisimena
+ sisältää FM-radion
+edullinen
+led- tunnelmavalaistus
+tyylikäs
Miinukset:
-äänistä osa voivat olla ärsyttäviä
-akun kesto vain kolme tuntia
3. Lumie Bodyclock Luxe 750DAB- Herätysvalo
Lumie Bodyclock Luxe 750DAB on sarjansa ominaisuuksiltaan runsain ja kallein. Siinä on sisäänrakennettu DAB-radio ja se toimii myös bluetooth-kaiuttimena. Sen tarkoitus ei ole olla pelkästään herätysvalo ja se sisältääkin paljon ominaisuuksia.
Suurena miinuspuolena on sen vaikea asentaminen. Sen kanssa tulet tarvitsemaan käyttöohjeita. Se on miellyttävän näköinen, mutta yllättävän suuri kokoinen. Sitä voi käyttää myös tavallisena yövalona. Luxen takana on USB-portti, joka sopii ihanteellisesti kaapelin laturille.
Hinta on valmistajan sivulla 299 euroa.
Plussat:
+erinomainen herätysvalo
+sunset-toiminto
+laaja äänivalikoima
+takana USB-laturi
+sopivankokoinen
+mahdollisuus käyttää myös yövalaisimena
+pysyy hyvin paikoillaan
Miinukset:
-vaikea asentaa
-rajoitettu DAB
-suhteellisen kallis
-kaiutin ei ole huippulaatua
-pitkä ja vanhanaikainen antenni