
Parhaan älykellon valinta unen seurantaan ei ole helppoa, koska hyviä ja erilaisia älykelloja on markkinoilla valtava määrä. Lisäksi täytyy ottaa huomioon, että sopiiko älykello esimerkiksi androidin vai iPhonen käyttäjälle. On myös mietittävä, että toivooko älykellossa olevan muita tiettyjä ominaisuuksia, unen seurannan lisäksi. Näitä ovat esimerkiksi sykkeen mittaus, askelmittari, GPS ja niin edelleen.
Mikään älykello tai kuntoseurantalaite ei ole riittävän tarkka tehdäksesi itsellesi diagnooseja, eikä älykelloa tulisikaan käyttää siinä tarkoituksessa. Niiden antama tieto auttaa sinua kuitenkin havaitsemaan mahdollisia ongelmia nukkumisessa.
Alla on esitelty kolme hyvää älykelloa erilaisille käyttäjille:
Fitbit Versa 3
Fitbit Versa 3- älykellossa on hyvin kehittynyt uni-, syke-, ja aktiivisuusseuranta. Sen kehittynyt teknologia mittaa niin sykettä, liikkumista, kuin unta. Se kertoo tarkkaan minuutit, jotka olet ollut aktiivisena, askelmääräsi ja kuluttamasi kalorit. Se tunnistaa urheilusuorituksesi ja kirjaa ne automaattisesti muistiin.
Älykellosta löytyy naisille oma terveysseuranta, jolla voi seurata muun muassa kuukautiskiertoa. Se on vedenkestävä 50-metrin syvyyteen asti. Sen perusominaisuuksiin kuuluvat GPS-palvelut, säätiedot, musiikintoisto ja tuki lähimaksamiselle. Älykellon lataamiseen koko päivää varten, kestää 12 minuuttia. Täydellä akulla teho kestää kuusi päivää.
Älykello seuraa tarkasti untasi, kuten sitä, minkä aikaa vietät kevyessä, syvässä tai rem-unessa. Voit seurata erillisen Fitbit- sovelluksen avulla paremmin unesi laatua joka yö, sekä hankkia päivittäiset unipisteet. Saat selville sen, että kuorsaatko öisin tai kantautuuko makuuhuoneeseesi melua ympäristöstä. Nuo molemmat asiat voivat vaikuttaa unesi laatuun. Voit asettaa Fitbit-hälyttimen herättämään sinut hiljaisella värinällä kevyen unen aikana, minkä jälkeen heräät virkeämpänä uuteen päivään.
Saatavilla on viisi eri värivaihtoehtoa. Valmistajan sivuilla hinta on alkaen 149,95 euroa.
Plussat:
+erityisen hyvä unenseurantaan, vaikka se sisältää muitakin hyviä ominaisuuksia
+pitkä akunkesto
+hyvä hinta-laatusuhde
+mukavan tuntuinen ranteessa
+edullinen
Miinukset:
-ei ole paras vaihtoehto iPhonen käyttäjälle
Samsung Galaxy watch 5
Galaxy watch 5 antaa edistyneen unesi valvonnan ja tarkan analyysin uniaktiivisuudestasi. Saat selville muun muassa paljonko nukuit, kuorsasitko, paljonko vietit aikaa eri univaiheissa ja niin edelleen. Älykello laskee sinulle myös unipistemäärän: siihen vaikuttaa muun muassa kokonaisuniajan, yölliset heräämiset ja REM-unenmäärän.
Älykello tarjoaa sinulle univalmennusta, jonka avulla opit nukkumaan paremmin. Se aktivoidaan erillisellä sovelluksella. Analysoitua viikon ajan unirytmiäsi, sinulle laaditaan kuukauden mittainen univalmennussuunitelma. Saat hyviä vinkkejä parantaaksesi unitottumuksiasi. Älypuhelin seuraa veren happitasoa ja havaitsee kuorsausäänet.
Saatavilla neljässä eri värivaihtoehdossa. Hinta valmistajan sivuilla on alkaen 300 euroa.
Plussat:
+kilpailukykyinen hinta
+vahva ja naarmuuntumaton näyttö
+sopii melko hyvin muillekin, kuin Samsungin käyttäjille
+ohut ja kevyt design
+yksi parhaista Android-älykelloista
Miinukset:
-ei sovi iPhonen käyttäjille
-osa ominaisuuksista toimii vain Samsungin käyttäjille
Apple Watch Series 7
Älykello on laadukas ja erittäin kestävä henkilölle, joka haluaa seurata kehontoimintoja. Voit seurata esimerkiksi unta, veren happitasoa tai ottaa EKG:n. Siitä löytyy myös kaikki perusominaisuudet, kuten GPS ja lähimaksuominaisuus. Se on erittäin kestävä, mutta akunkesto saisi olla parempi tässä hintaluokassa.
Siihen on saatavilla unenseurantaan tarkoitettuja sovelluksia. Apple Watchin Uni-sovelluksella voit luoda nukkumisaikatauluja, jotka auttavat sinua pääsemään unitavoitteisiisi. Se tarkastelee kauanko olit tietyissä unen vaiheissa (REM-, perus- ja syvä uni). Se myös kertoo kauanko nukuit. Fit and Well– sivusto kuitenkin arvioi, että unenseuranta saisi olla vielä tarkempi.
Se on parhaimpia älykelloja iPhonelle. Sitä on saatavilla viisi eri värivaihtoehtoa. Hintaan vaikuttaa valitsemasi ominaisuudet. Hinta on hintavertailussa alkaen 371,18 euroa.
Plussat:
+latautuu nopeasti
+helppokäyttöinen
+iso näyttö
+kestävyys (iskunkestävä lasi ja ip6x-pölytiiviysluokitus)
+paras älykello iPhonelle
Miinukset:
-toimii ainoastaan iPhonen kanssa
-tarvitsee ladata päivittäin
-huono akunkesto hintaansa nähden
-mukana tulee pelkästään USB-piuha, ilman pistorasiaan kiinnitettävää osaa
-korkea hinta
Lähteet: Android Authority, Apple support, Fit and well, Io-tech, Ruutunopeus, Samsung, Techspot